Syyskuulumisia Makkolan tilalta
Kesä meni jälleen joutuin ja syksy saa. Tässä muutamia pääkohtia sadonkorjuun onnistumisesta ja tuotteiden saatavuudesta.
Mansikan osalta kausi jäi hieman aiempia vuosia vaisummaksi, sillä tätä peltoa poimittiin nyt jo kolmatta vuotta, eikä kasvuston sadontuottokyky ollut enää parhaimmillaan. Kesäkuussa istutimme uutta alaa ja ensi kesästä odotamme jälleen parempaa.
Hunajat on lingottu ja purkitettu, linkoomokalusteetkin jo talviteloillaan. Satomäärä on perin niukka ja myytävä sato tulee loppumaan arviomme mukaan jo ennen joulua. Niukaksi jääneeseen satomäärään oli osasyynsä talvitappioilla, joka vähensi keruukuntiemme määrää melkoisesti.
Ruis puitiin hyvissä olosuhteissa elokuun puolivälissä ja alustavien leipomiskokemusten perusteella laatu on erinomainen. Ylivuotista satoa oli puinnin hetkellä jäljellä vain yksittäisiä kiloja, joten uusi sato tuli tarpeeseen ja mieluusti toteamme, että saatavuus tulevan talven yli on turvattu. Ruista myös kylvettiin lisää elo-syyskuun vaihteessa.
Vehnää puitiin elokuun lopulla, satomäärä on oikein tyydyttävä, mutta leivontalaatua emme ole vielä testanneet. Olosuhteet olivat kuitenkin hyvät ja odotukset ovat korkealla. Myös ylivuotista satoa jäljellä, joten paistakaa pullaa hyvillä mielin.
Jauhotuotteiden osalta saatavuus on siis kaikilta osin normaali. Ohralla pidettiin välivuosi, mutta ylivuotista satoa riittää.
Valkosipulit tuli nostettua aivan pari päivää sitten ja niitä kuivatellaan parasta aikaa, kauppaa sipuleista tehdään myös normaalisti -niin kauan kuin tavaraa riittää.
Perunaa on kasvanut hyvin ja sitä myydään kokoajan käsinostona pieniä eriä tarpeen mukaan. Varsinainen konenosto tehdään syyskuun lopulla ja tiedotamme syssymmällä sitten perunatempauksen ajankohdan ja tarkemmin perunan saatavuudesta. Kuitenkin tarkoituksena perunan osalta on palvella parin edellisvuoden tapaan.
Kananmunien saatavuus on ollut kesän ajan erittäin niukkaa ja on sitä edelleen. Kanat kävivät keväällä hyvin kaupaksi, eikä montaa munijaa jäänyt jäljelle. Nuorikoita on kuitenkin varttumassa tavalliseen tapaan ja munien saatavuus petraantuu pikkuhiljaa syksyn kuluessa.
Syystöitä kyllä riittää ja puimatta on vielä kauraa ja rypsiä, jotka päätyvät tällä erää rehuksi.
Toiminta ja toimitukset jatkuvat meillä jo tutulla kaavalla, ole yhteydessä ja tilaa tarvitsemasi.
Hyvää syksyä!

