Kevät Makkolan Luomutilalla on ollut siinämäärin työntäyteinen, että perinteinen kylvöpäivitys on jäänyt tekemättä, eikä kuviakaan tullut juuri otettua. Nyt kerromme kevään ja kesän tilanteesta!
Viljat saimme kylvettyä normaalissa aikataulussa toukokuun puolivälin paikkeilla, varsinkin vehnän kylvö näyttäisi osuneen hyvään saumaan kun maa oli toukokuussa hetken aikaa lämmin ennen viileää jaksoa ja vehnän oraat näyttävät tässä vaiheessa oikein hyviltä. Puintiin on tulossa myös syksyllä kylvettyä ruista, joka talvehti hieman harventuneena, mutta kokonaisuutena arvioiden ihan tyydyttävästi. Lisäksi olemme kylväneet vuoroviljelykasveina hieman kauraa ja kevätrypsiä.
Jauhotuotteita on saatavilla edelleen läpi vuoden, tosin rukiin osalta varasto on melko vähissä ja joudumme hieman jännittämään mahdollisen toimituskatkon syntyä ennen uuden sadon valmistumista elokuussa. Uutena jälleenmyyntipisteenä mainitaan Koivikon Kauppa Kiteen Puhoksessa, suosittelemme lämpimästi tutustumaan kauppaan, nyt kauppa toimii suoraan Koivikon Kartano Oy:n alaisuudessa.
Mehiläisten osalta talvi meni pahasti mönkään ja menetimme suuren osan pesäyhteiskunnista, mutta koska muutama pesä jäi henkiin niin tarhausta päätettiin pienen masentelun jälkeen edelleen jatkaa. Tämä tarkoittaa kuitenkin, että tämän kesän satomäärä jäänee määrällisesti vaatimattomaksi. Vuoden takainen hunajasatokin alkaa olla pian loppuunmyyty.
Halla ei meillä onneksi vieraillut ja mansikka kukkii juuri nyt oikein hienosti ja tällä hetkellä torjumme kuivuutta päivittäisellä sadetuksella. Poimintakausi lähestyy ja tiedotamme siitä kesäkuun lopulla tarkemmin. Istutimme myös uuden alueen mansikkaa, siitä päästään poimimaan punahehkuisia herkkuja sitten vuoden kuluttua.
Parin edellisvuoden tapaan maahan on piilotettu myös perunaa ja valkosipulia, näihin asioihin palaamme syksyllä.
Kokonaisuutena kertoen töitä on teettänyt, mutta kasvukausi on tässä vaiheessa edennyt pettymyksittä ja mansikka kauteen valmistautuminen on käsillä seuraavana.
Todetaan vielä, että mansikkalimpparia on saatavana tänäkin vuonna. Sekä kerrotaan, että elävien kanojen myynti on ollut tänä vuonna varsin vilkasta, eikä myytävää enää ole. Tämä tarkoittaa myös sitä, että kananmunia ei käytännössä ole tällä hetkellä enemmälti saatavissa.