Mansikka-aika on lopuillaan, mutta pellolla on edelleen mansikkaa poimittavaksi. Muutama sateeton päivä on korjannut mansikan laatua mukavasti ja ensimmäisen luokan marjoja löytyy edelleen mukavasti. Tosin suurin osa mansikoista kuuluu jo tässä vaiheessa hillo/mehu kategoriaan. Tervetuloa itsepoimimaan ja tyhjentämään peltoa. Hinta itsepoimijoille 4 € /kg.
Keväällä kylvetty kokeellinen tuorehernepeltomme on onnistunut… No melko keskinkertaisesti. Sieltäkin toki löytyisi muutamalle rohkealle maistiaiset… Ensi vuonna yritämme uudestaan.
Varhaisperuna on myös varttunut nostokuntoon. Nostamme perunaa tilauksien mukaan. Perunan osalta haluamme jo mainita, että syksyllä myöhäisen perunalajikkeemme noston yhteydessä pidämme jälleen perunatempauksen ja myymme nostotuoretta luomuperunaa sopuhintaan suoraan pellolta.
Valkosipulia nostamme myös jo näin kesällä tilauksien perusteella.
Vuoden takainen hunajasato on totaalisesti loppuunmyyty! Uutta satoa tulee saataville elokuun puolivälin jälkeen.
Maatiaiskanoja on myös edelleen vapaana myytäväksi.
Kevätviljakasvustot näyttävät kohtuullisen mukavilta tässä vaiheessa. Mutta kuten tunnettua on, emme maalaile sato odotuksista minkäänlaisia kielikuvia ennenkuin jyvät sitten syssymmällä on saatu puiduksi.
Jauhotuotteita on saatuvilla edelleen normaalisti ja tilallamme voi vierailla ostoksilla. Samalla voi katsella laitumella käyskenteleviä kesämaskottejamme, lampaita ja porsaita.
Emännän orastava historiallisten traktoreiden harrastus on tuonut pihaamme myös pari kopitonta traktoria. Nämä kapistukset myös ihmeteltävissänne.
Hyvää kesää, tapaamisiin.




