Sadonkorjuu on edennyt tilallamme jo reilusti voiton puolelle.
Hunajat saatiin hyvin purkitettua ja ne ovat nyt valmiita myytäväksi! Tuotepakkauksemme uusi ”lähiniityn kukkaishunajaa”. Hunaja purkissa on kuitenkin tuttua tilamme hunajaa. Ja hintakin on ennallaan, eli 8 €/purkki. Myös 2019 satoa on vähän jäljellä ja siinähän on voimassa edelleen se 70 € laatikkotarjous.
Ohrat on myös puitu ja ohratuotteet palaavat pikkuhiljaa valikoimiin ja myös jälleenmyyjäliikkeiden hyllyyn sitä mukaa kun tuotteita toimitellaan ja täydennyksi tehdään.
Ruis antoi hyvän sadon ja ruisjauhoa on saatavissa tuttuun tapaan. Vehnän kanssa jatkamme jauhatuksia vuoden 2019 sadolla.
Sensijaan Härkäpaputuotteet jäävät pois valikoimistamme! Menekki on hiipunut olemattomiin ja palaute on yleisesti ollut sensuuntaista, että aiemmin ostetut paputuotteet ovat vanhenneet kaappeihin. Meillä ei ole minkäänlaisia taloudellisia edellytyksiä pitää enää härkäpaputuotteita tuotelistoillamme. Etsimmekin lopulle papuvarastolle ostajaa esim rehukäyttöön.
Syksyn elomarkkinat ja muut toritapahtumat elävät omaa elämäänsä koronatilanteen mukaan. Osallistumme joihinkin tapahtumiin mahdollisuuksien mukaan ja sikäli kun niitä järjestetään. Näistä ilmoittelemme erikseen.
Teemme edelleen myös kotiin toimituksia omien ajojen mukaan, karkeasti sanottuna noin ”parin viikon” toimitusajoilla. Tehkää tilauksia ja kotoa meiltä saa hakea aina tavaraa myös.